Kirkkomusiikkia voi tukea lahjoituksella

Suomen Kirkkomusiikkiliiton tarkoitus on herättää ja ylläpitää kiinnostusta kirkkomusiikkiin. Voit tukea Kirkkomusiikkiliiton työtä lahjoituksella esim. 10 € verkkokaupasta täällä.
Kirkkomusiikkia voi tukea myös testamentilla. Seurakunnat voivat tukea kantamalla kolehdin.

Kiitos tuestasi! Se on merkittävä edellytys sille, että pystymme tekemään töitä suomalaisen kirkkomusiikkitoiminnan tukemiseksi.

Miksi kirkkomusiikkia?

”Maailman suuret musiikkiteokset on sävelletty pääsääntöisesti kirkon tai sen edustajien tukemana. Bach, Mozart, Beethoven… Nämä virkistävät meitä yhä edelleen, jopa vuosisatoja myöhemmin.”
(Kirkkokuoroharrastaja/tenori, 52 v.)

Lahjoitusvarojen avulla Kirkkomusiikkiliitto pystyy toteuttamaan oman aikamme hengellisen musiikin nuottikustannustoimintaa.

”Kirkkomusiikin äärellä saa levätä.” (Messuavustajana toimiva soitonharrastaja, 36 v.)
Lahjoitusvarojen avulla Kirkkomusiikkiliitto pystyy viestimään siitä, että kaikki ovat tervetulleita mukaan kirkkomusiikkitoimintaan.

”Tää on ainoa harrastus, mistä mulle tulee oikeasti iloinen olo.” (Seurakunnan lapsikuorolainen, 12 v.)
Lahjoitusvarojen avulla Kirkkomusiikkiliitto pystyy järjestämään valtakunnallisia lapsi- ja nuorisokuorotapahtumia.

”Kirkkomusiikki on kaksinkertaista rukousta.” (Kirkkokuoroharrastaja/sopraano, 77 v.)
Lahjoitusvarojen avulla Kirkkomusiikkiliitto pystyy pitämään esillä kirkkomusiikin merkitystä seurakunnissa.

 

Rahankeräyslupa Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry
Rahankeräysluvan myöntäjä Poliisihallitus Luvan numero RA/2017/707, myöntämisajankohta 11.7.2017
Keräyksen toimeenpanoaika 11.7.2017 – 10.7.2018, koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Kerättävien varojen käyttötarkoitus: Viestintään, koulutustoimintaan, tilaisuuksien ja tapahtumien järjestämiseen sekä kustannustoiminnan harjoittamiseen. Lue tarkemmin täältä.
Varat käytetään vuosien 2017 – 2019 aikana.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart