Kirkkomusiikkiliiton jäseniksi on liittynyt jälleen uusia seurakuntia. Seurakunnat kaikkine musiikkitoimineen ovat voineet olla Suomen Kirkkomusiikkiliiton jäseniä tämän vuoden 2017 alusta. Yhdistysmuotoisten musiikkiryhmien jäsenyys paikallisen kirkkomusiikkipiirin kautta säilyy edelleen vaihtoehtoisena mahdollisuutena.
Uudet jäsenseurakunnat ja niissä toimivat musiikkiryhmät lisäävät Suomen laajimman kirkkomusiikin palvelu- ja asiantuntijajärjestön ja sen jäsenistön vaikuttavuutta. Jäsenyyden myötä seurakunnan kaikki musiikkitoiminnot pääsevät Kirkkomusiikkiliiton palveluiden ja jäsenetujen, tapahtumien, koulutusten sekä kustannustoiminnan piiriin. Jäsenkunnan kasvaessa liiton palvelut laajenevat ja ovat tukemassa yhä useampaa kirkkomusiikin harrastajaa ja ammattilaista.
Seurakunnissa on monipuolista musiikkitoimintaa ja näiden uusien seurakuntajäsenten myötä Kirkkomusiikkiliiton piiriin tulee uusina toimijoina esimerkiksi projektikuorolaisia ja soittajia, laulukoululaisia, muskaritoimijoita sekä kaiken ikäisiä kuorolaisia.
Uusia Kirkkomusiikkiliiton jäsenseurakuntia 29.5.2017 alkaen ovat: *Puolangan seurakunta *Roihuvuoren seurakunta (Helsinki) *Rymättylän seurakunta