(artikkeli on julkaistu Kirkkomusiikkilehdessä 6/2017)
Mimmi Laaksonen on helsinkiläisen Vartiokylän seurakunnan hoivamuusikko. Hengellinen hoivamuusikko on Helsingin seurakuntayhtymän diakoniaprojekti, joka alkoi vuoden 2015 alusta. Projektin piti päättyä tämän vuoden loppuun, mutta sille on saatu vielä yhden vuoden jatkorahoitus.
– Tämä on aika pieni seurakunta-alue Helsingissä, mutta tässä on kuusi hoiva- tai palvelukotia. Toinen seurakunnan kanttoreista oli keskustellut kahden talon johdon kanssa, miten seurakunnat voisivat palvella taloja.
***
– Onko palvelutalon sulle tuttuja paikkoja, kysyy Mimmi Laaksonen juuri ennen kuin astumme sisään palvelutalon ovesta.
– Tämä voi ottaa koville niille, jotka eivät ole aiemmin käyneet. Tämä on näiden ihmisten viimeinen koti.
Ryhmäkodin aulaan on tullut kymmenkunta asukasta. Joku kävelee rollaattorin kanssa, toinen on niin pirteän oloinen ja nuori, että hetkeen en tiedä, onko kyseessä asukas vai henkilökunnan jäsen. Tämä on muistisairaiden ryhmäkoti, missä asukkaiden ikäjakauma on suuri ja paikalla näyttää olevan likipitäen yhtä monta miestä ja naista.
Ilmoitustaulu kertoo, että tämän päivän ohjelmassa on musiikkihetki Mimmi Laaksosen vetämänä. Mimmi kättelee jokaisen osallistujan, katsoo silmiin ja kysyy nimeä. Yksi rouvista purskahtaa itkuun: Kaunis rouva tyylikkäässä jakkutakissa, täynnä katoavia muistoja elämästä.
– Ihmisillä on valtava kaipuu läsnäololle. Vaikka muistisairas olisi kuinka käpertynyt omaan maailmaansa, hänelläkin on kommunikoinnin tarve, kertoi Mimmi Laaksonen aiemmin päivällä.
Kaikkea elämän varrella opittua pääsee käyttämään
Tyypillistä työpäivää hoivamuusikolla ei ole:
– Tänä aamuna olen ollut aamulla työnohjauksessa – on ollut iso asia että olen saanut sitä. Sitten vein virtuaalilaitteen yhtymälle, olin toimistossa hoitamassa paperiasioita ja yritin aikatauluttaa, tein palkanmaksuja eteenpäin, kun muusikkoja on ollut töissä. Iltapäivällä menen pitämään musiikkihetkeä kahdelle ryhmälle ja sen jälkeen on vielä yksityiskäyntejä asukkaiden huoneissa.
Hoivamuusikko on myös Vartiokylän seurakunnan musiikkityön tiimin jäsen. Messuissa hän on mukana lähinnä silloin, kun mukana on erityisesti ikäihmisiä.
– Monessa kohtaa on semmoinen olo, että kaikkea elämän varrella oppinutta pääsee käyttää. Ja välillä miettii jo, että onko oikeasti pakko joka päivä oppia uutta tai tehdä sellaista, mitä en ole ennen tehnyt, niin kuin nyt esimerkiksi toimia tuottajana äänitteellä.
Mimmi Laaksonen on opiskellut Sibelius-Akatemialla ensin kansanmusiikkia ja sitten musiikkikasvatusta.
– Minulla ei ole mitään varsinaista kirkollista koulutusta, mutta vuosia olen istunut kirkon penkissä.
Musiikki on väline kohtaamiselle
Mimmi Laaksoselle musiikki kohtaamisen väline: läsnä ovat sinä, minä ja musiikki, missä musiikki luo tilan yhdessä olemiselle. Laaksonen haluaa olla vertainen musiikkihetken mahdollistaja, ei opettaja tai ylempi, vaan vertainen toimija:
– Yhdessä talossa oli laitosbändi, jossa oli neurologisesti sairaita alle 65-vuotiaita. Se bändi, se oli ihan mahtava! En mennyt opettajana vaan yhdessä mukana olevana soiton mahdollistajana.
Aiemmin Laaksonen on työskennellyt free lance -muusikkona ja muun muassa peruskoulussa, erityisammattikoulussa ja musiikin erityispalvelukeskus Resonaarissa. Jo opiskeluaikana Laakso kohtasi työskentelyään leimaavan ristiriidan muusikollisen perfektionismin ja vajavaistenkin muusiikkitaitojen vaikutusten välillä:
– Opiskellessa taiteilijoiden ja taiteilijuuden keskellä pyöritään oman navan ympärillä, käydään kasvuprosessia siitä, kuka minä olen taiteilijana. Sitten menin sairaalaan ja näin, miten musiikki vaikutti niihin ihmisiin, vaikka muusikkona en ollut valmis. Siinä oli massiivinen ristiriita.
Vaikka työssä vastaantulevien ihmisten kohtalot voivat olla raskaita, hän kokee usein olevansa kohtaamisissa myös saajapuolella. Laaksonen haastaakin kirkkoa ja kirkon musiikkityöntekijöitä näkemään erilaisia yhteisöjä omassa kaupungissaan tai kunnassaan.
– Että me ei kirkossa unohdeta, myöskään me muusikot, ketään. Minkälaisia erilaisia yhteisöjä siinä kaupungissa tai kunnassa on? Onko sairaaloita, hoivakoteja tai muita paikkoja joihin musiikkia voisi viedä? Musiikki voi olla monessa kohtaa väline. Mä olin päihdekuntoutujien leirillä ja jännitin kauheesti, mutta voi sitä yhteislaulun paloa ja riemua, oli tosi ihanaa ja oli myös mulle tosi voimauttavaa!
Kanttorin saappaissa?
– Mä en soita urkuja, vaikka soitan urkuharmonia, joka on lopulta se sama soitin ilman jalkiota. Ehkä olen siinä kohtaa halunnut tehdä eron, että mä en ole kanttori. Joskus nuorempana olen ajatellut, että mä en sovi, mä en mahdu… Joka tapauksessa en koe perinteistä kanttorin roolia omakseni. Ja ehkä siksikin, kun mulla ei ole kanttorin koulutusta.
Hoivamuusikko Mimmi Laaksonen soittaa ja laulattaa työssään paljon myös muuta kuin hengellistä musiikkia, Jokaisessa musiikkihetkessä on kuitenkin myös joku virsi tai hengellinen laulu.
– Jos käyn jonkun luona, yhteistyö hoitohenkilökunnan kanssa on tärkeää. Jos tiedetään, että asukkaalle hengelliset asiat ovat tärkeitä tai jopa se lempivirsi, niin ilomielin laulan sen. Monille vanhuksille hengelliset laulut ja virret ovat todella tärkeitä! Jos asukkaasta tiedetään, että hän ei halua hengellistä musiikkia, niin sitten ei sitä. Ollaan niin herkällä alueella.
Tehtävää hoivamuusikolla riittää, mutta miten jatkossa, kun projekti päättyy?
– En näe realistisena, että hoivamuusikolle perustettaisiin täällä pysyvää virkaa, kun seurakunnassa on vähennetty useita virkoja. Tämmöisessä mittakaavassa laitoskäynnit eivät ole jatkossa mahdollisia. Vapaaehtoisista on puhuttu, minkä verran he voisivat ottaa vastuuta ja on puhuttu, jos vaikka koko työyhteisö jalkautuisi välillä johonkin laitokseen.
– Me on käyty iltapäivä- ja päiväkerholaisten kanssa laitoksissa, samoin isoskoulutus ja lapsikuoro on käynyt. Kaikki tämä on sitä samaa, musiikkia saadaan sinne lisää. On se silti eri mittakaava, jos asialle on kokonainen työntekijä.
– Paljon on tehty jo ennen tätä projektia ja tehdään edelleen, vaikka tätä hengellinen hoivamuusikko -projektia ei olisi.
Vielä soi laulu palvelukodin aulassa. Hoivamuusikko Mimmi Laaksonen laulaa, yksi ryhmäkodin työntekijöistä on mukana tummalla äänellä kuin kanttori ikään. Hetkittäin kajahtaa kaunis baritoniääni yhden säkeen tai parin nuotin verran. Haluaisin kuulla tuota kaunista ääntä lisää, mutta pitää vain toivoa, että seuraava laulu olisi sellainen, joka löytyy vielä laulajan mielen kirkkaista sopukoista.
(teksti ja kuva: Jonna Aakkula)
***
Vierailut esimerkiksi hoitolaitoksista kuuluvat mm. monien kirkkokuorojen toimintaan. Miten teillä toimitaan? Vastaa Kirkkomusiikkiliiton kyselyyn kirkkomusiikkitoiminnasta hoitolaitoksissa.
Kuka/ketkä seurakunnastanne käyvät toteuttamassa musiikkitoimintaa hoitolaitoksissa?
Koetteko tarvetta koulutukselle tai materiaalille, joka tukisi tätä tekemistä?
Millaista musiikkitoimintaa sinä haluaisit hoitolaitoksiin?
Kysely on kaikille avoin. Voit olla kanttori, kirkkomusiikkiharrastaja tai musiikinkuuntelija.
Vastaa kyselyyn tästä linkistä
Vastausaikaa tammikuun 2018 loppuun asti.
Kiitokseksi arvomme vastaajien kesken suuren määrän nuotti- ja kirjapaketteja
