Suomen Kirkkomusiikkiliitto on myöntänyt tapahtuma- ja koulutustukia vuonna 2023 järjestettäviin tilaisuuksiin. Tänä vuonna haluttiin kannustaa erityisesti sellaista toimintaa, jossa on mukana myös lapsikuorot. Tukea päätettiin myöntää kaikille hakijoille. Hakijoina oli alueellisia Kirkkomusiikkipiirejä sekä liiton jäsenseurakuntia. Tukisumma oli 150 euroa per tapahtuma ja siinä tapauksessa, että mukana tapahtumassa on myös lapsikuoro, 300 euroa per tapahtuma.
Lisäksi jaettiin yksi suurempi, tuhannen euron erityisavustus. Tämä tuki myönnettiin Limingan seurakunnan lapsikuorojen koulutuspäivään, joka järjestetään Lumijoella syyskuussa 2023.
Kirkkomusiikkiliiton tapahtumatuki maksetaan toteutuneen tilausuuden jälkeen, kun järjestäjä on palauttanut ilmoituksen toteutuneesta tapahtumasta.
Kirkkomusiikkiliiton jäsenseurakunnat ja alueelliset kirkkomusiikkipiirit saavat tukea tapahtumilleen myös STEP-opintotukikeskuksesta. Vinkkejä alueellisten tapahtumien rahoittajien löytämiseen saa Kirkkomusiikkiliiton verkkoseminaaritallenteesta (50 min).
Myönnetyt avustukset ilmenevät liitteestä.
Onnea kaikille tapahtumajärjestäjille!