Kirkkomusiikin päivä sunnuntaina 25.9.2022

Kirkkomusiikin päivä tulee taas! Tänä vuonna ajankohta on sunnuntai 25.9.2022. Kirkkomusiikin päivän 2022 suojelija on sopraano Soile Isokoski.

Päivän ajatuksena on tuoda kirkkomusiikki soimaan paitsi kirkoissa, myös muualla ihmisten elämässä, ”turuilla ja toreilla”. Lisäksi kutsutaan ihmisiä mukaan kirkkomusiikkitoimintaan, esimerkiksi seurakuntien musiikkiryhmiin.

Mitä teillä tapahtuu Kirkkomusiikin päivänä?
Ilmoita tapahtumistanne Kirkkomusiikkiliittoon (skml@skml.fi) elokuun loppuun mennessä!

Tapahtumat ovat menneinä vuosina olleet esimerkiksi musiikkiryhmien esiintymisiä kauppojen auloissa, toreilla, hoivalaitoksissa, kirjastoissa ja kirkoissa. On järjestetty monenmoisia konsertteja kirkkomuusikoiden voimin. Myös yhteislaulutilaisuudet ovat iloista Kirkkomusiikinpäivän toimintaa. Samalla kutsutaan ihmisiä mukaan alkavan kauden toimintaan, esimerkiksi seurakuntien kuoroihin, muskareihin, laulupiireihin ja orkestereihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *