Palkkio soittajalle, kylään toisen kuoron vieraaksi tai johtajalla sijainen – hae opintokeskustuki kuluihin!

Kaikki SKML:n jäsenet (piirit, seurakunnat, kuorot, orkesterit, festivaalit, jäsenseurakunnat ja kaikki sen piirissä toimivat musiikkikokoonpanot) voivat saada STEP-opintokeskuksen tukea niihin koulutustapahtumiin, jotka poikkeavat ihan tavanomaisesta. Tukea saa enintään 27 € / opetustunti 45 min / 70 % kuluista ja sen pitää hakea viimeistään kolme viikkoa ennen tapahtumaa. Tätä tukirahaa on pystytty jakamaan kaikille hakukriteerit täyttäville tilaisuuksille, eli tilanne on ollut sellainen, että tuen hakija myös saa tuen – toisin kuin esimerkiksi monissa säätiö yms. rahoitushauissa. Loistava mahdollisuus!

Hakijayhteisön pitää olla SKML:n jäsen. Kaikkien mukana olevien tahojen ei tarvitse olla SKML:n jäseniä. Tukea voi saada esim. tällaiseen toimintaan:
· Seurakunnan aikuis- ja lapsikuoro harjoittelee yhdessä (esim. joulukuvaelmaan).
· Kaksi kuoroa järjestää yhteiset lauluharjoitukset. Huom, myös nuottihankinnat kuuluvat tuen piiriin.
· Jäsenorkesteri harjoittelee ja konsertoi yhdessä jonkin kuoron kanssa.
· Jäsenkuoro harjoittelee ja esiintyy yhdessä soitinyhtyeen kanssa.
· Kuoro kutsuu harjoituksiin vierailevan vetäjän.

Tuen perusteeksi hyväksytyistä kuluista yleisimmät ovat:
· Opettajien/luennoitsijoiden palkkiot, matkat, päivärahat ja majoitukset (verottajan vuosittain vahvistamat korvaukset) sekä työnantajana maksetut palkan sivukulut. Tiedoksi, SKML voi halutessanne hoitaa palkkioiden maksamisen, jolloin laskutamme teiltä palkkioiden maksamiseen kuluneen summan. Ota yhteys toiminnanjohtajaan ja annan kouluttajalle täytettäväksi tämä lomake.
· Opetusmateriaali- ja aineistokulut (esim. nuotit)
· Tilavuokrat
· Osallistujien matka- ja majoituskulut tietyin rajoituksin

Suomen kirkkomusiikkiliiton jäsenjärjestöjen yhteyshenkilö STEP-opintokeskuksessa on
Pirjo von Essen: pirjo.vonessen@step.fi p. 040 775 8033

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart