Pohjoismaiset kirkkolaulujuhlat vietettiin 9.–13.5. Tanskan Odensessa. Mukana oli kolmattasataa laulajaa kaikista Pohjoismaista.
Kirkkolaulujuhlat kokosivat kuorolaulun harrastajia ja ammattilaisia Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Färsaarilta ja Islannista viideksi päiväksi yhteen satusetä H.C. Andersenin ja Carl Nielsenin maisemiin. Juhlien ohjelmassa oli suurkonsertin ja juhlamessun lisäksi varsin runsaasti yhteisiä harjoituksia työpajoissa päivittäin, esiintymisiä helatorstain messuissa eri kirkoissa ympäri Fynin saarta, yhteisiä aterioita, kaupungin ihastelua ja uusia kuorotuttavuuksia eri maista.
Päivien aikana harjoiteltiin konserttiohjelmistoa kolmessa eri työpajassa, joissa keskityttiin kovatasoisten vetäjien johdolla erilaisiin kokonaisuuksiin. Laulut haastoivat osallistujia riittävästi, mutta eivät olleet aivan ylivoimaisia. Lisäksi koko tapahtuman osallistujajoukko hioi valmiiksi tapahtumaa varten tehdyn Symfonisk Salme II -teoksen, joka koostuu eri Pohjoismaista peräisin olevista, uudelleen sovitetuista virsistä. Suomea teoksessa edustaa Ilkka Kuusiston säveltämä Kosketa minua, Henki, joka laulettiin ruotsiksi.
Tapahtumassa oli mukana ilahduttavan paljon suomalaisia osallistujia. Porvoon hiippakunnasta oli mukana toistakymmentä suomenruotsalaista kuoroa, mikä pohjoismaisessa kieliympäristössä työskennellessä olikin varsin luontevaa. Myös kahdesta täysin suomenkielisestä seurakunnastakin lähti mukaan väkeä: Hämeenlinnan-Vanajan seurakunnasta sekä Leppävirralta Kamarikuoro Canto. Hämeenlinnalaiset ehtivät jopa laulamisen lomassa käydä kannustamassa paikan päällä Suomen jääkiekkovoittoon Kanadasta, kun kerran lähellä MM-ottelua oltiin.
Perjantai-illan ”lava on vapaa” -illanvietossa koko Suomen delegaatio kajautti soljuvasti sekaisin molemmilla kotimaisilla Soi kunniaksi Luojan, Tuhansin kielin, Kesäpäivä Kangasalla ja Ge mig, Gud, en lärkas tunga ja tuolloin katsomossa taisi olla vähemmän väkeä kuin esiintymässä.
Suomalaisia Krogsbøllen kirkolla.
Luksuselämää laulaen
–Lauloin todella hyvähenkisessä työpajassa, jota veti ruotsalainen Birgitta Rosenqvist. Hän on äärimmäisen asiantunteva ja opin häneltä koko ajan valtavan paljon. Toimin itse pääasiassa kuoronjohtajana ja oli ihanaa kerrankin vain laulaa kunnolla hyvän johtajan kanssa. Rakastan myös pohjoismaisia kieliä ja on hienoa oppia uutta niistäkin koko ajan, pohti juhlien antia omalla kohdallaan kanttori Åsa Westerlund Karjaa-Pohjan ruotsinkielsestä seurakunnasta.
–Me kuulumme pohjoismaiseen kokonaisuuteen ja siksi on tärkeää, että suomalaiset lähtevät mukaan tällaisiin tapahtumiin. Juhlilla tehdään todella kovasti töitä, kun harjoitellaan useita tunteja päivässä, mutta samaan aikaan siellä on äärimmäisen hauskaa. Onhan se tavallaan myös vähän luksuselämää, kun ei tarvitse tehdä muuta kuin laulaa – joku muu kattaa pöydän ja kertoo, mihin aikaan pitää aamulla olla missäkin, Westerlund totesi nauraen.
Aikuisten leirikoululaiset Leppävirralta
Leppävirralta oli lähtenyt laulujuhlille muutaman vuoden koossa ollut kamarikuoro Canto, jota johtaa kanttori Satu Rissanen. Leppoisa savolainen viäntö ja runsaat naurunremakat soljuivat mukavasti laulamisen lomassa.
–Työpajatyöskentely oli sisällöllisesti tosi antoisaa. Olemme kaikki laulaneet enemmän tai vähemmän ja joukossa on ammattimuusikoitakin. Työpaja tarjosi meille kaikille työvälineitä omaan laulamiseen. Jo se on se syy, miksi tällaiseen kannattaa osallistua, tiivisti Sanna Ryytty leppävirtalaisten kokemusta juhlien ohjelmiston harjoittelusta. –Tanskaa oli vähän hankalaa välillä ymmärtää, mutta meillä oli myös todella hauskaa, kun yritimme tulkita puheita ja ohjeita keskenämme, hän totesi hymyillen. –Omaan porukkaan myös tutustuu ihan uudella tavalla reissussa. Nauroimmekin, että olimme huoneistohotellissamme aamupalaa tehdessä kuin aikuisten leirikoulussa, iloiset leppävirtalaiset totesivat.
–Matkaan valmistautuminen myös tiivisti yhteishenkeä, kun osallistumisidean ja -päätöksen jälkeen sinnikkäästi keräsimme varoja matkaan esiintymisillä. Myös Kirkkomusiikkiliitto tuki kuoron matkaa. Ilman avustuksia matkasta ei olisi tietenkään tullut mitään, totesi Jussi Savolainen.
Kamarikuoro Canton laulajia kaupunkikierroksella.
Tuhannesta kielestä tulee yksi
Pohjoismaisia kirkkolaulujuhlia on järjestetty nyt viisi kertaa aina neljän vuoden välein. Työskentelykielenä ei ole ollut säännönmukaisesti esimerkiksi englanti vaan aina vähän vaihtelevasti se, jota työpajojen vetäjät hallitsevat riittävän hyvin. Työpajatyöskentelyssä korostuu kuitenkin ymmärtämisen merkitys – kuorolaisten täytyy ymmärtää johtajansa ohjeet kunnolla. Pohjoismaissa puhuttujen kielten suuret erot tulivat Odensessa kuuluviksi: tanskan ymmärtäminen voi olla varsin haastavaa ruotsiakin äidinkielenään puhuville, puhumattakaan esimerkiksi suomenkielisistä. Tämä todettiin selkeästi tämänkertaisilla juhlilla.
Tapahtuman aikana kokoontuneet osallistujamaiden kirkkomusiikkijärjestöjen edustajat pohtivat juhlien tulevaisuuden käytäntöjä. Kirkkomusiikkiliitosta oli mukana hallituksen puheenjohtaja Timo Vikman.
–Totesimme yhdessä, että kielikysymys on tapahtuman sujuvuuden kannalta todella merkittävä asia. Kieli on keskeinen osa identiteettiämme, mutta käytännön asiat pitää järjestää siten että kieli ei rajoita kommunikointia keskenämme. Keskustelussa käytettiin tanskaa, ruotsia, suomea ja englantia – tarvittaessa tulkattiin puolin ja toisin. Tahtotila oli, että jatkossa juhlien verkkosivut ovat myös englanniksi. Suomenkieliset kuorot ovat todella tervetulleita juhlille. Ohjelmiston pohjoismainen omaleimaisuus säilytetään vahvana ja sitä esitetään jatkossa myös suomen kielellä, mikä toivottavasti madaltaa suomenkielisten kuorojen juhlille osallistumisen kynnystä, Vikman kertoi kokoontumisen kuulumisia.
Musiikki kuitenkin aivan ennen kaikkea yhdistää ihmisiä. Tämän kiteytti Ole Faurschou, Symfonisk Salme II -kokonaisuuden johtaja: –On ihmeellistä, mitä tapahtuu, kun sadat ihmiset, jotka edustavat eri kansallisuuksia ja puhuvat eri kieliä, kokoontuvat yhteen ja alkavat laulaa samaa laulua: heistä tulee yksi kansallisuus, jolla on yksi kieli, Faurschou totesi.
Artikkeli on julkaistu Kirkkomusiikki-lehdessä 2/2018.
Teksti: Sipriina Ritaranta
Kuvat: Timo Vikman
