Helsinkiläinen Gospel Helsinki on valittu Suomen Kirkkomusiikkiliiton vuoden musiikkiryhmäksi 2019. Kyseessä on Kirkkomusiikkiliiton myöntämä tunnustus kirkon musiikin piirissä tapahtuvasta ansiokkaasta toiminnasta. Valinnan teki Kirkkomusiikkiliiton hallitus. Tunnustukseen kuuluu 500 euron rahapalkinto sekä 1000 euron varaus ryhmän ja Kirkkomusiikkiliiton yhteistoimintaan.
Valintaperusteita oli useita: ryhmä on aktiivinen, innostava ja ennakkoluuloton toimija kirkkomusiikin piirissä sekä tuo esille kirkkomusiikin kulttuurisen sosiaalityön elementtejä. – Gospel Helsinki monipuolistaa energisesti maamme kirkkomusiikin kenttää. Se edustaa ennakkoluulotonta ja innovatiivista kirkkomusiikkitoimintaa sekä yhteisöllisyyttä, sanoo Kirkkomusiikkiliiton toiminnanjohtaja Jonna Aakkula.
Kuoron toiminta on alkanut vuonna 2000. Sekakuorossa on mukana 60 laulajaa, iältään 20–50-vuotiaita. Gospel Helsinki -kuoro laulaa nykygospelia, jonka juuret ovat Yhdysvalloissa maan afroamerikkalaisen väestön hengellisessä kuoromusiikissa. Kuoron johtaja on Töölön seurakunnan kanttori Nina Pakkanen.
– On ihanaa saada tunnustusta! Meidän kuoromme on tehnyt tosissaan töitä ja kuorolaiset ovat hyvin sitoutuneita. Tuntuu hyvältä, kun joku kiittää, iloitsee Nina Pakkanen. – Haluaisin, että gospeltoiminta olisi yksi osa seurakuntien elämää. Kuorojen asemaa haluaisin kovasti parantaa ja erityisesti siinä mielessä, että myös rytmimusiikilla olisi oma paikkansa niin, että monimuotoinen musiikkielämä voisi kukoistaa kirkoissa, Pakkanen toivoo.
Gospelia on tarjolla kaikille
Vuoden 2018 alussa neljä helsinkiläistä seurakuntaa (Meilahti, Töölö, Helsingin tuomiokirkkoseurakunta ja Lauttasaari) käynnistivät yhdessä Gospel Helsinki ry:n kanssa kaksivuotisen Gospelia kaikille – Mass Choir -hankkeen. Mukaan kuukausittaiseen harjoitukseen ja esiintymiseen tulee joka kerta noin 300 laulajaa. Varsinaisen Gospel Helsinki -kuoron ja Mass Choir -toiminnan lisäksi on lapsille suunnattua Gospel Kids -toimintaa.
– Kuoro ja sen yhteydessä järjestetty Mass Choir sekä Gospel Kids ovat tuoneet satoja uusia ihmisiä mukaan kirkkomusiikkitoimintaan, sanoo Jonna Aakkula
– Musiikki tuo ihmiset kirkkoihin. Kirkkomusiikki on yhteisöllisyyttä, uskon todeksi tekemistä ja yhdessä laulamista. Sitä hengellistä kokemusta et saa millään rahalla! Toivon, että kirkossa ymmärretään, kuinka suuri voimavara musiikki on. Äänenkäyttö hoitaa ihmistä. On todettu, että muiden kanssa laulaminen laskee verenpainetta, tasaa hengitystä ja jopa sydämet alkavat lyödä samaan tahtiin. Kuorossa ihmiset voivat kokea olevansa osa yhteisöä ja että heidän jäsenyytensä on merkityksellinen, Nina Pakkanen muistuttaa.
Lisätiedot
Jonna Aakkula, toiminnanjohtaja, SKML
050 385 9350
Nina Pakkanen, johtaja, Gospel Helsinki
050 387 7157
Klaus Kiljunen, puheenjohtaja, Gospel Helsinki
050 545 0304
Lisää tietoa ja mediakuvat osoitteessa http://www.gospelhelsinki.fi
Alla olevat kuvat Musiikkitalosta, The Story of Gospel Music -konsertin harjoituksesta. Mukana olivat Gospelia kaikille Mass Choir, Gospel Helsinki, Aboa Gospel, Lahden Gospelkuoro ja Joutsenon Gospelkuoro sekä vierailijana USA:sta Gerald T Smith. Kuvissa solistina Gospel Helsingin laulaja David Pérez.