Tule ehdolle Kirkkomusiikkiliiton hallitukseen

Taas on aika pohtia, ketkä ovat idearikkaita ihmisiä, eli kenestä Kirkkomusiikkiliiton hallituksen jäseniä alkaville kausille vuoden 2019 alusta alkaen.

Kuka voi olla Kirkkomusiikkiliiton hallituksen jäsen?

 Liittohallituksen jäsenille ei ole asetettu erityiskriteerejä, eli kuka tahansa sopivaksi katsottu henkilö voi tulla valituksi liittohallituksen jäseneksi. Liittohallituksen jäsenet pyritään valitsemaan niin, että heissä on teologi sekä musiikillisia johtajia että laulaja- tai soittajajäseniä.

Liittohallituksen jäsenet valitsee liiton edustajakokous Vaasassa la 8.9.2018. Viime vuosina hallituspaikoista kiinnostuneita on ollut niin paljon, että valintoja on yleensä edeltänyt äänestys.

Kirkkomusiikkiliiton hallituksen varsinaisten jäsenten kausi kestää kolme vuotta kerrallaan. Kolmivuotiskausi on päättymässä vuoden 2018 lopussa kahdelta kanttorijäseneltä ja yhdeltä laulaja/soittajajäseneltä.

Kirkkomusiikkiliiton hallituksen puheenjohtaja valitaan aina vuodeksi kerrallaan.

Mitä hallituksen jäsenyys tarkoittaa käytännössä?

Suomen Kirkkomusiikkiliiton hallitus kokoontuu tyypillisesti noin neljä kertaa vuodessa, minkä lisäksi vuoden aikana voidaan pitää muutamia sähköpostikokouksia. Kokouspaikkana on yleensä Helsinki. Yksi kokous pidetään Kirkkomusiikkiliiton edustajakokouksen yhteydessä.

Hallitustyöskentely ei juurikaan sido kokouksien ulkopuolella, kokousmateriaaleihin ennalta tutustumista lukuun ottamatta. Toki hallituksen jäsenet voivat halutessaan jakaa osaamistaan ja ideoitaan enemmänkin erilaisissa työryhmissä. Kokouksista maksetaan kulukorvaukset ja päivärahat sekä kokouspalkkio 50 € (pj 84 €).

On toivottavaa, että hallituksen jäsenet haluavat aktiivisesti jakaa ideoita, ajatuksia ja osaamista siihen, millaista toimintaa Suomen Kirkkomusiikkiliitto tekee. Hallituksen nykykokoonpanoon ja kokouspöytäkirjoihin voit tutustua täällä: https://skml.fi/kirkkomusiikkiliitto/liittohallitus/

Lisätietoja voi kysyä toiminnanjohtaja Jonna Aakkulalta (jonna.aakkula@skml.fi p. 050 385 9350) tai Kirkkomusiikkiliiton hallituksen jäseniltä.

Miten asettua ehdolle?

Ehdokkaiden on ilmoittauduttava Kirkkomusiikkiliiton edustajakokoukselle, joka pidetään Vaasan seurakuntakeskuksessa (Koulukatu 26–28) la 8.9.2018 klo 13.00. Jos et pääse paikalle itse, voit lähettää itsestäsi esim. esittelyvideon tain esittelytekstin esimerkiksi toiminnanjohtaja Jonna Aakkulalle. Esittelyt esitetään edustajakokoukselle.

Lisäksi Kirkkomusiikkiliiton käytäntönä on ollut, että liiton toimistosta ja liittohallituksesta riippumaton vaalitoimikunta tekee esityksen Kirkkomusiikkiliiton hallituksen jäseniksi.

Kirkkomusiikkipiirejä pyydetään lähettämään ehdotukset Suomen Kirkkomusiikkiliiton liittohallituksen jäseniksi vaalitoimikunnan puheenjohtaja Ilpo Sientolalle (ilpo.sientola@gmail.com) heinäkuun loppuun mennessä. Vaalitoimikunnan esitys ei sido, eli edustajakokouksessa la 8.9.2018 voi tuoda esille myös muita ehdokkaita Kirkkomusiikkiliiton liittohallituksen jäseniksi.

Toivottavasti saamme hallituksen jäseniksi jälleen innostuneita ja idearikkaita kirkkomusiikin ystäviä!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart