Uutiset

Uusia seurakuntajäseniä liittoon

Seurakunnat ovat voineet liittyä jäseniksi Kirkkomusiikkiliitoon vuoden 2017 alusta. Liiton hallitus piti ylimääräisen kokouksen 23.1.2018 ja hyväksyi liiton jäseniksi seuraavat seurakuntajäsenyyttä hakeneet: Hyrynsalmen seurakunta Kannuksen seurakunta Karstulan seurakunta Kaustisen ja Ullavan seurakunta Kemijärven seurakunta Kuhmon seurakunta Rautjärven seurakunta Ristijärven seurakunta Savitaipaleen seurakunta Uudenkaupungin seurakunta

Uusia seurakuntajäseniä liittoon Read More »

Vuoden 2018 musiikkiryhmä on kuopiolainen Alavan kirkkokuoro

Vuoden musiikkiryhmä on Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry:n myöntämä tunnustus ansiokkaasta työstä kirkkomusiikin piirissä. Vuonna 2018 se myönnetään kuopiolaiselle Alavan kirkkokuorolle. Tunnustus haluttiin antaa ryhmälle, joka toteuttaa aktiivista, innostavaa ja ennakkoluulotonta toimintaa kirkkomusiikin parissa. Lisäksi tänä vuonna valinnassa haluttiin erityisesti painottaa kirkkomusiikin monipuolisuutta ja sitä, kuinka kirkkomusiikkitoiminnassa voi taiteellisten arvojen rinnalla tehdä sosiaalista hyvää kuten lisätä yhteisöllisyyttä tai antaa

Vuoden 2018 musiikkiryhmä on kuopiolainen Alavan kirkkokuoro Read More »

Musiikki luo tilan ihmisten kohtaamiselle – mitä seurakunnan hoivamuusikko tekee?

(artikkeli on julkaistu Kirkkomusiikkilehdessä 6/2017) Mimmi Laaksonen on helsinkiläisen Vartiokylän seurakunnan hoivamuusikko. Hengellinen hoivamuusikko on Helsingin seurakuntayhtymän diakoniaprojekti, joka alkoi vuoden 2015 alusta. Projektin piti päättyä tämän vuoden loppuun, mutta sille on saatu vielä yhden vuoden jatkorahoitus. – Tämä on aika pieni seurakunta-alue Helsingissä, mutta tässä on kuusi hoiva- tai palvelukotia. Toinen seurakunnan kanttoreista oli

Musiikki luo tilan ihmisten kohtaamiselle – mitä seurakunnan hoivamuusikko tekee? Read More »

Koko seurakunta laulamaan uskontunnustusta Lutherin sanoin

Tiesitkö, että Martti Luther kirjoitti sanat uskontunnustusvirteen vuonna 1524? Melodiaksi tuli 1400-luvulta periytynyt sävelmä. Lutherin uskontunnustusvirsi julkaistiin tuoreeltaan Johann Walterin pienessä virsikirjassa. Nyt Pekka Kivekäs on nyt suomentanut Lutherin uskontunnustusvirren niin, että pääsemme laulamaan sitä omalla kielellämme suomalaisissa seurakunnissa. Tutustu Lutherin uskontunnustusvirteen ja tilaa nuotti täältä. Tämänkin nuotin voit tilata verkkokaupasta joko perinteisenä paperinuottina tai

Koko seurakunta laulamaan uskontunnustusta Lutherin sanoin Read More »

Kirkkomusiikkiliitto myönsi tukea alueellisille koulutuksille ja tapahtumille 2018

Kirkkomusiikkiliitto haluaa tukea kirkkomusiikkitoimijoita tapahtumien ja koulutusten järjestämisessä. Nyt vuodelle 2018 jaetun Kirkkomusiikkiliiton koulutus- ja tapahtumatuet kohdistuivat alueellisesti kirkkomusiikkitoimijoita yhteen kokoaviin tapahtumiin. Lisäksi kaikki Kirkkomusiikkiliiton jäsenet (piirit, seurakunnat, yhdistysjäsenet) voivat saada koulutustapahtumilleen Agricola-opintokeskustukea (50 % kuluista, maks. 22 € / 45 min). Tämä tuki on haettava viimeistään kolme viikkoa ennen koulutustapahtumaa. Lue tuista lisää täältä.

Kirkkomusiikkiliitto myönsi tukea alueellisille koulutuksille ja tapahtumille 2018 Read More »

Shopping Cart