Kirkon juhlat siirtyvät kevääseen 2024

Kirkon juhlat #yhdessä2023 -tapahtumaan tulee muutoksia ensi vuonna Tampereella järjestettävien jääkiekon MM-kisojen vuoksi. Kansainvälinen jääkiekkoliitto on vahvistanut, että Tampere on MM-kisojen pelipaikka myös vuonna 2023. MM-kisojen loppupelit sijoittuvat Kirkon juhlien suunniteltuun ajankohtaan.

Tapahtuman siirtämisestä tehtiin päätös Kirkon juhlien johtoryhmässä perjantaina 17.6.2022: Kirkon juhlat järjestetään Tampereella 17.–19.5.2024.

  • Haluamme olla luomassa hyvää tapahtumakokemusta sekä Kirkon juhlien osallistujille että Jääkiekon MM-kisojen katsojille. Uudessa tilanteessa katsoimme parhaaksi järjestää Kirkon juhlat toukokuussa 2024, sanoo tapahtumakoordinaattori Jari Kupiainen.

*
Kirkon musiikkijuhlat, Kirkkopäivät ja Lähetysjuhlat on Kirkon juhlat. Kolme perinteikästä juhlaa yhdistyy luoden uudenlaisia kohtaamisia ja elämyksiä. Juhlien teemana on toivo.

Kirkon juhlat toteuttavat yhdessä Kirkkohallitus, Kirkkopalvelut, Suomen Lähetysseura, Suomen Kanttori-Urkuriliitto, Suomen Kirkkomusiikkiliitto ja Tampereen seurakunnat.

Lisätietoja:
www.kirkonjuhlat.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart