Valtakunnallista Kirkkomusiikin päivää vietetään to 19.9.2019

Kirkkomusiikin päivää vietetään nyt toista kertaa, tänä vuonna torstaina 19.9.2019. Päivän ajatuksena on viedä harrastajien ja ammattilaisten voimin kirkkomusiikki keskelle tavallista arkea: turuille ja toreille, kirjastoihin, ruokakauppoihin, hoivalaitoksiin jne. Kirkkomusiikin päivän organisoija on Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry.

Vuoden 2019 Kirkkomusiikin päivän suojelija on arkkipiispa Tapio Luoma. Arkkipiispan tervehdys Kirkkomusiikin päivään täällä.

Helsingissä törmätään gospel kuoron flash mobeihin, Mynämäellä lauletaan virsikaraokea

Kirkkomusiikin päivän tilaisuudet ovat monenkirjavia. Esimerkiksi Helsingissä, Kirkkomusiikki-liiton vuoden 2019 musiikkiryhmä Gospel Helsinki -kuoro yllättää flash mob -laululla Kampin ja Foorumin kauppakeskuksissa sekä Helsingin Rautatieasemalla. (Täsmälliset ajat saatavilla tiedoksi Kirkkomusiikkiliitosta.) Kajaanissa kehotetaan ottamaan lounaseväät mukaan kirkkoon. Mynämäellä lauletaan virsikaraokea. Monella paikkakunnalla järjestetään konsertteja, yhteislaulutilaisuuksia ja musiikkiryhmien avoimia harjoituksia. Katso poimintoja päivän tapahtumista täältä. 

Kirkkomusiikkitoiminnassa on tilaa kaikille

Kirkkomusiikin päivänä musiikki viedään keskelle arkea. Suomessa on seurakuntien piirissä noin 50 000 aktiivista kirkkomusiikkiharrastajaa ja noin 1 000 kirkkomusiikin ammattilaista, kanttoria. Kirkkomusiikin päivä kutsuu mukaan myös uusia toimijoita: Kirkkomusiikkitoiminnassa on tilaa kaikille, muskareista laulupiireihin, bändeistä kamarikuoroihin.

  • Säännöllisen harrastustoiminnan lisäksi projektitoiminta on kasvussa kirkkomusiikin piirissä. Moni haluaa päästä mukaan toteuttamaan musiikkiproduktioita ilman sitoutumista viikoittaiseen harrastukseen. Usein seurakunnassa musiikkitoimintaan voikin tulla mukaan myös piipahtaen, tiettyyn tapahtumaan tai projektiin, kertoo Kirkkomusiikkiliiton toiminnanjohtaja Jonna Aakkula.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart