Kirkkomusiikin päivä 19.9.2018

Kirjoitettu

Kirkkomusiikin päivä järjestetään ensimmäistä kertaa ke 19.9.2018. Päivän aikana kirkkomusiikki soi turuilla ja toreilla ympäri maan, kun 1000 kanttoria ja 50 000 kirkkomusiikin harrastajaa vievät kirkkomusiikin sinne, missä ihmiset ovat.

Päivän tavoitteena on saada näkyvyyttä ja kuuluvuutta kirkkomusiikille sekä tietysti saada uusia ihmisiä mukaan kirkkomusiikkitoimintaan. Kuorot ja musiikkiryhmät voivat esimerkiksi järjestää avoimia harjoituksia joko juuri kyseisenä päivänä tai samalla viikolla ja kutsua niihin uusia ihmisiä. Silloin voi myös jalkautua esimerkiksi kauppakeskuksiin ja muihin julkisiin tiloihin keikalle. Erilaiset yhteislaulutilaisuudet ovat ns. matalan kynnyksen tapahtumia, joilla voi tavoittaa uusia kiinnostuneita.

Missä ihmiset liikkuvat ”teidän kylillä” ihan tavallisena keskiviikkopäivänä? Vie kirkkomusiikki sinne soimaan: ruokakaupan tuulikaappiin, rautatieasemalle, kirjastoon, iltatorille, kauppakeskukseen, vanhainkotiin, urheilukentälle jne. Viedään kirkkomusiikki keskelle ihmisiä ja arkea!

Facebook-tapahtuma

Liity FB-tapahtumaan ja jaa myös oma tapahtumasi muille tietoon!

Materiaaleja

Näitä materiaaleja seurakunnat, kuorot ja muut musiikkiryhmät voivat käyttää oman kirkkomusiikin päivän ohjelmansa toteuttamisessa ja markkinoinnissa. Aineistoista voi valita joko yksinkertaisemman tekstipäivämäärällä olevan tai vähän ”rennomman” laatikkopäivällä varustetun version.

Logo

Kirkkomusiikin päivä -logo (png-tiedosto, ei päivämäärää)

Logo på svenska, fyrkantig A

Logo på svenska, fyrkantig B

Logo på svenska, rektangel A

Logo på svenska, rektangel B

 

Some-kuvat

FB-profiilikuva, laatikkopvm 

FB-profiilikuva, tekstipvm 

FB-kansikuva, laatikkopvm

FB-kansikuva, tekstipvm

FB-tapahtumakuva A

FB-tapahtumakuva B

 

FB-profilbild A

FB-profilbild B

Omlagsfoto A

Omlagsfoto B

  • Järjestäkää vaikkapa kirkkomusiikkiflashmob-tapahtuma paikallisessa kauppakeskuksessa ja kutsukaa ihmisiä somessa paikalle.
  • Vaihtakaa some-kansikuvanne teemaviikon ajaksi. 
  • Väliaikainen some-profiilikuva kuorolla on myös hauska!

Julistepohjat

A4, tekstipvm

A4, laatikkopvm

A3, tekstipvm

A3, laatikkopvm

  • Onko teillä avoimet harjoitukset? Laulatteko iltatorilla? Pidättekö konsertin?
  • Mainostakaa tapahtumaa etukäteen näillä ilmoituksilla tai laittakaa tapahtumahetkellä ilmoitus näkyviin!
  • Jos harjoituksia ei ole mahdollista sijoittaa tähän päivään, kutsukaa kuulijat seuraamaan harjoituksia tällä viikolla toisena ajankohtana.

Flyer-pohjat

2xA5, tekstipvm

2xA5, laatikkopvm

  • Onko jokin paikka mihin istahtaa avoimia harjoituksia seuraamaan? Tarjotaanko kahvia? Kuka jakaa tietoa siitä, miten toimintaan pääsee itse mukaan?
  • Lataa, tulosta ja leikkaa tästä lennäkkeitä, joita voitte jakaa ja kutsua uusia ihmisiä mukaan.

Powerpoint-pohja

Powerpoint-pohja, laatikkopvm

Powerpoint-pohjat, tekstipvm

  • Pistetään yhteislaulut soimaan mielellään ”turuilla ja toreilla”!
  • Valmiille powerpoint-pohjalle saatte laulujen sanat kätevästi.
  • Tilaa myös Yhteen ääneen -lauluvihkoja erikoishintaan 1,50 € / kpl (väh. 15 kpl) suoraan osoitteesta skml@skml.fi

Käsiohjelmapohja

Taitettava A4, tekstipvm, kannet

Taitettava A4, tekstipvm, sisäsivut

Taitettava A4, laatikkopvm, kannet

Taitettava A4, laatikkopvm, sisäsivut

  • Pidättekö konsertin? Tuottaako käsiohjelman muotoilu päänvaivaa?
  • Ottakaa tästä valmis käsiohjelmapohja käyttöönne ja lisätkää omat sisällöt! (Tarvitset kaksipuoliseen tulosteeseen sekä kannet että sisäsivut.)

Toivotaan, että yhteislaulutapahtumien ja konserttien yhteydessä kerätään kolehti kirkkomusiikkityön tukemiseen Suomen Kirkkomusiikkiliiton kautta:
FI39 8000 1800 7433 70 (Danske Bank)
Viesti: Kolehti, Kirkkomusiikin päivä

Luvat

Kirkkomusiikkiliitto pyrkii omalla viestinnällään luomaan tapahtumalle myönteistä ilmapiiriä niin, että kirkkomusiikki olisi tervetullut mahdollisimman monenlaisiin paikkoihin. Sovithan kuitenkin etukäteen paikan omistajan kanssa siitä, että voitte tulla musisoimaan 19.9.2018.

Kannustamme kauppakeskuksia ottamaan kirkkomuusikot kylään kirkkomusiikin päivänä Suomen Kauppakeskusyhdistyksen kautta.

Yhteen ääneen -lauluvihko

Suomen Kirkkomusiikkiliitto antaa Yhteen ääneen -lauluvihkoja Kirkkomusiikin päivän yhteislaulutilaisuuksiin erikoishintaan 2,00 € / kpl + postituskulut (HUOM! Tilausmäärä vähintään 15 kpl). Lauluvihkoja on saatavilla vain rajattu määrä. Jaamme lauluvihot tilausjärjestyksen perusteella. Lähetä tilauksesi osoitteella skml@skml.fi

>> Tutustu lauluvihkoon verkkokaupassa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *